Tärpättiä, perkele!

Vetäisin vapun tietämissä neljän päivän rännin, huolella. Ja kun tämä setä puhuu rännikännäämisestä, niin siihen on pikkuteinien turha tulla piipittämään, että "mekin dokattiin koko viikonloppu ja meni melkeen puol korii sidukkaa". Omppulimulla kurlaan korkeintaan nielua kakkospäivän aamuna, saa vähän freshimmän tunnelman päivän starttiin, juuri muuhun siitä sokerilitkusta ei ole.


Aika perinteinen stoori: vappuaattona töissä ja tarkoitus kotiutua normaalisti, mutta ne vitun julkkuäpyä syliin tyrkkivät teekkarit saivat vatsanpohjassa jonkin kääntymään ja alkoi tehdä kaljaa mieli kovin. Ihan yhtä vain. Vittu näkis. Neljä vuorokautta sen yhden imeskelyyn meni ja lompakko on vieläkin yksi suuri reikä ja telehvoonista kaunis muisto jäljellä kun joku kamelisulttaani sen pöydästä povasi (jos muuten tulet mua vastaan, niin lupaan katkoa kätesi ja hakata sut omilla räpylöilläsi vetositeisiin). Krapula oli sanoinkuvaamaton ja viikon kestävä, pelko kuolemasta vaihtui nopeasti pelkoon siitä ettei kuolekaan. Menee päivän mittaan monta minuuttia reittien suunnitteluun, kun täytyy varmistaa, että vessa on aina lähettyvillä.

Jos vapusta on vasta reilu kuukausi ja noin perkeleen hauskaakin oli (ja jälkeenpäin vielä hupaisampaa), niin miksi mun tekee mieli taas vetää apinakännit? Tänne se tärpättileka, perkele!

Torpedo vadelmaveneen kylkeen

Muutaman päivän ollut tekemisissä hurrien kanssa työasioiden puitteissa ja nyt täytyy aidosti todeta: vittu mikä kansa. Entuudestakin jo suhtautunut karsaasti svedujen työskentelytapoihin; seuraavassa muutamia yleistyksiä, jotka pätevät mihin tahansa ruåtsalaiseen könttyyriin.

Svenssoneilla ei ole pomoja. Kaikki päätetään demokratian hengessä palavereissa, joissa ensimmäinen puolituntinen imeskellään kroissantia, juodaan kusista Gevaliaa, pamistaan rinsessa Vittuurian naima-aikeista ja kaikki on niiin vitun lagom läckert. Duuniasioihin uhrataan se loput puoli tuntia paltsusta, mutta mihinkään ei edetä, koska kaikkia pitää kuunnella ja kenelläkään ei ole päätösvaltaa vaikka tittelit kertoisivat jotain ihan muuta.

Koska sveduilla ei ole pomoja, ei niillä ole liioin alaisia ja siksipä ne eivät osaa käskyttää mitään koiraa älykkäämpää. Eli periaatteessa ruotsalaisen käskytyksenhän siis pitäisi onnistua...no joo, ymmärrätte mitä tarkoitan. Jos hurri sanoo vasen, se tarkoittaa kaakkoista itäkoillista. Ehkä. Tänään. Koska huomenna se on jotain ihan vitun muuta. Oikeastaan varmaa on vain se, että se ei ole se vitun vasen.

Hurrit eivät tunne kelloa tai eivät osaa käyttää sitä. Jos jollain asialla on kiire, se saatetaan nostaa seuraavassa palaverissa esille. Ehkä. Viimeistään kuitenkin siinä vaiheessa, kun deadline on jo historiaa.

Petterit eivät osaa sanoa mitään suoraan. Jos näet hurrin jalat ristissä vessan ulkopuolella ja kysyt onko se menossa kakalle vai kuselle, se sanoo menevänsä pesemään käsiään. Jos seuraat sitä vessaan ja se syvyyspommittaa pytyn veden paskalammikoksi ja ihmettelet, että eikös tuo ole sitä kuuluisaa kakkaamista, niin se valistaa kysyjää, että kyllä se kohta pesee ne vitun kätensä, tuli vain yllättävä hätä hanaa avatessa.

Per-olofit ovat kuuluisia myös projektihallinnastaan. Jos annat svedulle yhden langan käteen ja poistut tunniksi, niin takaisin tullessasi se on sotkeutunut naruun niin, ettei pysty liikkumaan. Kahta narua ei kukaan ole koskaan uskaltanut kokeilla. Sama pätee projekteihin.

Jos matkapuhelimen kehittäminen olisi jäänyt Ericssonin vastuulle, kulkisi jokainen kännyomistaja kaupungilla kädessään helvetillinen johtokela - puhelimen johtoa varten.

Että tämmöistä. Innolla maanantaita ja sveduyhteistyötä odotellessa.

Ai niin. Ruotsalaisnaiset ovat kyllä aika mirrejä. Ja tietävät sen.

Pettämisen (todella) lyhyt oppimäärä

Naisilla on joku kahdeksas aisti siippansa pettämisen suhteen: kalenterin muistio-osiosta revitty sivu kertoo perustyttelille miestä viihdyttävän naisen rinnanympäryksen ja hiusten värimaailman. Jos mies on tätäkin varomattomampi ja säilöö vaikkapa käytetyn kortsupakkauskulman taskuunsa, on siitä saatava informaatio keskivertovaimokkeelle sama kuin avoimen kirjan tarjonta. On ilmeinen vaara, että miehen viimeinen tässä elämässä näkemä esine on kuusisataa kilometriä tunnissa etenevä kaulin.

Miehen vastaava kyky havaita naisensa sivupolut on hieman heikompi. Vieraissa hypänneen ja varomattoman leidin yhdynnänjälkeinen pesemättömyys, mädäntyneen suolasillin haju ja "valumajäljet" saattavat herättää tarkkaavaisimman koiraan valppauden, mutta useimmiten maininta uudesta liukastegeelistä ja keimaileva kutsu pikapanolle suihinottoineen hälventävät turhat epäluulot miehen putkiaivoista. Kun pitää valita panon ja epäilyksen väliltä, ei se miehelle itse asiassa ole edes valintatilanne. Jos naiset todella haluaisivat maailmanherruuden, tulisi torttua joka tuutista.

Veljet - be careful out there. Ja tyhjentäkää taskunne ennen kotiin menoa.