Krapula

Vittumaisen jysärin ainesosat putoilevat aamulla yksi kerrallaan. Tietoisuutta ei ole vielä saavutettu, mutta se mulkku heräilee aina aikaisemmin ja venyttelee mieleni kellarikerroksessa, alitajunnassa. Sen pitää herätä hiukan aikaisemmin tekemään pohjatyötä pään riekaloimiseksi. Joskus se kusipää jättää kokonaan nukkumatta ja pyytää Luciferin lapset kylään, uneen temmeltämään.

Jano. Yritän avata suuni, mutten onnistu. Uusi yritys ja saan toisen puolen raottumaan. Toinen suupieli on sinapin ja ketsupin liimaama, eikä avaudu ilman huulten orvaskeden rikkomista. Huulten yhteen jämähtäminen pelastaisi mahdolliset kanssanukkujat, sillä voin jopa itse haistaa nielun valkosipuliseinämän aiheuttaman löyhkän. Muistan vastaukseni kysymykseen ”tuleeko kaikki mausteet?”. ”Joo, tuplana”.

Ollaan vahvasti iltapäivän puolella. Ulkona on onneksi vittumainen sää, aurinko ei sopisi tunnelmaan. Nousen seisomaan ja nostan housuja ylöspäin. Tietenkin nukkunut vaatteet päällä, kengat sentään kadottanut jonnekin. Tarkistan taskut ja löydän oleelliset: avaimet, lompakon ja kännykän. Lompakosta lasken kortit, soitettuja puheluita en uskalla vielä analysoida.

Vaellan vessaan ja ohitan peilin ripeästi. Uteliaisuus voittaa ja palaan askeleen taaksepäin. Ihan vain nopea vilkaisu. Naaman turvotus muistuttaa vakavahkoa pähkinäallergiareaktiota ja ihon kiiltely häikäisee. Filmaattinen ulkonäkö on kaukainen muisto.

Jatkan vessanpöntölle, mutten oikein osaa päättää kumman pään laittaisin lähemmäksi vettä. Lopulta polvistun kaakelille ja otan käsillä tukea istuinrinkulasta. Ensimmäisen yökkäisyn jälkeen kaikki on helppoa, sopivan kivuliasta. Illan ruokalistan jälkeen vuoro siirtyy sappinesteille, jotka vaativat ulos tullakseen pallean mukanaelon. Kouristukset nostavat kyyneleet silmään ja itken vessanpöntölle mantraa: ”ei vittu ikinä enää”.

Sylki vielä valuen nousen seisomaan ja värjään veden lopulliseen väriinsä. Satunnaiset horjahdukset korjaan nojaamalla toisella kädellä seinään. Olo on herkkä, mutta hieman äskeistä parempi. Hampaiden narskeen poistan pikaisella kurlauksella ja hammastahnan ylikäytöllä.

Puolen tunnin päästä mieleni tekee jo pizzaa. Kaivan puhelimen taskustani, mutta muistan samalla, että kotiin tilattuna lättyä saa odotella tunnin. Päätän kipaista itse hakemaan. Ja saahan sieltä oluttakin. Jos vaikka yhden ottaisi, loivennukseksi.